top of page

Ponteva, Katariina

Katariina Ponteva on peruskoulutukseltaan äidinkieleen erikoistunut luokanopettaja. Sen uran jälkeen hän teki henkilöstönkehittämistyötä eri organisaatioissa sekä työntekijänä että konsulttina. 2000-luvun alussa hän jatkoi opintojaan, koska hän halusi ymmärtää paremmin organisaatioita ja niiden muutoksia sekä ihmisten toimintaa niissä. Väitöskirjan jälkeen hän on kirjoittanut kaksi ammatillista tietokirjaa organisaatiomuutoksesta ja kaksi sairaalloisesta pakkokeräilystä. 


Katariina on matkaillut ympäri Italiaa 1980-luvun lopusta lähtien ja asunut vuodesta 2013 alkaen osan vuodesta Toscanan Luccassa. Italia on innoittanut hänet kirjoittamaan jäätelöterapia-kirjoja, jotka yhdistelevät faktaa ja fiktiota. Ensimmäinen – Mansikkaa & rosmariinia – ilmestyi vuoden 2023 Kirjamessuille. Sen italiankielinen versio Fragola & rosmarino julkaistiin keväällä 2024. Luccalainen kustantaja teki kirjasta oman versionsa Lavanda e lampone, joka ilmestyi keväällä 2025. 


Toukokuussa 2026 ilmestyy sarjan toinen osa Jäätelöitä ja terapioita, jonka voi lukea myös itsenäisenä teoksena.


Kuva: Vilhelm Sjöström / Musta & Valkoinen

Avatar 108
Julkaisut

tyhjää tilaa marginaaliksi

bottom of page