top of page

Laakso, Lauri

Lauri Laakso (s. 1947) on liikuntapeda­gogiikan emeritusprofessori. Hän on käynyt koulunsa Tampereella ja tehnyt työuransa Jyväskylässä. Varsinaisten työtehtäviensä ohella hän on ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen ja osallistunut monenlaiseen järjestötoimintaan. Tieteellisten tekstien lisäksi Laakson tuotantoon kuuluu oppimateriaaleja, kuten yhdessä Pirkko Nummisen kanssa julkaistu Liikunnanopetuksen ABC, sekä yleistajuisia teoksia, joista yhdessä Pauli Vuolteen ja Risto Telaman kanssa julkaistu Näin suomalaiset liikkuvat valittiin 1986 vuoden urheilukirjaksi. Laakson muistelmien ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2022 nimellä Talviteräs­mies.


Laakson toinen muistelmateos, syksyllä 2025 ilmestynyt Liikuntakasvatuksen puolustaja keskittyy työelämämuistoihin Jyväskylän yliopiston liikuntapedagogiikan laitokselta. Millaista on toimia maan ainoan tiedekunnan professorina, sotkeentua vähän kaikkeen ja puolustaa liikuntaa ja liikuntakasvatusta niin yliopistossa kuin kiristyvän kansainvälisen kilpaurheilun keskellä? Tuntea olevansa pakin asemassa?


”Nuoret ja innokkaat opiskelijat ovat luontaisetu, joka on saanut minutkin pysyttelemään nuorekkaana”, sanoo Laakso. ”Ja toinen etu on ollut kansainvälisyys. Olen ollut etuoikeutettu ja saanut työni puolesta nähdä mualimaa.”


Lauri Laakson kuva © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Avatar 108
Julkaisut

tyhjää tilaa marginaaliksi

bottom of page